Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkuuta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkuuta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. maaliskuuta 2007

virkkuuta

Enkä muuten enää (taaskaan) ikinä koske virkkuukoukkuun. Ostin sitä puuvillakudetta Fidalta alkuviikosta, ja toissapäivän virkkasin tätä koko päivän, eilen ihan vähän ja nyt tein sen sitten loppuun.
Pelotti, että siitä tulee kamalan painava kun kuitenkin menee yli olan, mutta ei tää nyt niin painava ole. Vuori tuohon on kai tehtävä, aika helppo napata jotain noista rei'istä. Joku värikäs ihana kangas ois kiva, koska kesälaukun tuosta tahoinkin. Ehkä siitä tulee kuvaa vielä ihan oikeessa käytössäkin.

Ai niin, eilen tuli tieto, että pääsen täällä jatkamaan koulua. Miusta siis tulee ihan oikeesti se maalari :>
Tähän kaupunkiin aukes eilen Plantagen, käytiin siellä ja mukaan tarttu ihan oikee kukka :> Miulla on kotona vaan viherkasveja niin ihana saada vähän väriä tänne :>
En vaan ehkä uskalla pitää sitä pöydällä ettei Onni mene ja syö.. Mietin semmosta kissanruohoa kasvatettavaks, mikä edistää kissan ruoansulatusta ja kuulema vie sen vietin syödä muita kukkia, mutta minuu pelottaa että se tajuis vaan että jee, näitä vihreitä juttuja saa syödä. Pitää siis miettiä vielä.

Mutta, jospa vähän neuloisin alpakkaa, ihan omalla ohjeella, jännittää. Tekele on hyshys, ehkä myöhemmin lisää :>

keskiviikko 13. joulukuuta 2006

Maltin loppu

Kaitaliina on siis kerinny tuohon pituuteen. Toiseen päähän tulee siis tuommonen samanlainen kuvio ja sitten joku reunajuttu siihen on tulossa. Ja kaikki ihan ohjeen mukaan kun niiin uus juttu etten taho lähtee sooloilee.


Just katoin vähän T.i.l.a.:ta (hyvä nimi teillä) ja siinä oli että miten pitsi on in. Ja tottakai just sen aiheen kohalla telkkarin ääni alko taas venkslaamaan. En tiiä mikä siinä on ku aina just ku jotain mielenkiintosta niin se alkaa inisee. Loppupeleissä kuulunu enää mitään.

Tänään oli kiva päivä, voitin Ziinan arvonnan. Ja kun oon niin usein lukenu muiden blogeista että onpas tullu voitettua. Mut nyt oon mieki :>

Ja sitten, toissailtana, kun olin ihan yksin kotona Ofelian kanssa, postin paketti alko juttelee miulle tuossa sohvalla.
Se puhu niin kovaa että oli pakko mennä siivoomaan, mutta sitten, pakotus.
Näin pitkään maltoin, kuukauden. Ja aijai, kyllä oli odotuksen arvoista.
Kiitos
Teresa aivan ihanista paketeista joita oon saanu!
Nytkin siellä oli noin paljon kaikkee ihanaa. Kultaset Addit, miun ekat Addit ja vielä kultasina <3<3
Kitten Mohairia ja Pirtin Kehräämön hahtuvalankaa niin ihanina väreinä ettäh! Omenaherkkuja ja heijastin ja lampaskortti kans oli.
Kiitoskiitos ihan älyttömästi!


Ja nuo saa kyllä kans huudella aika kauan enneku ne pääsee mikskään.
Tosin just mietin vasta että oispa kiva neuloo jotain ihan tasona kun niin paljon tullu tehtyy pyörönä.
Uuessa Knittyssä oli se kiva naliöhuivi.. Vois olla sopiva juttu jos joku lanka tahtois siks.

Jatkan iltaa liinan ja Leijonamielen ja Putkimiesten kanssa. Tänään korkkasin levyn, oih, pitkää kuuntelua tiedossa.

maanantai 11. joulukuuta 2006

Virkkuuta ja valmista

Onpas taas kerrottavaa ja näytettävää :>
Tiistaina muistaakseni posti toi tämän. Mietin että mitäs ihmettä kun ei miulle tuu kotivinkki, heti ajattelin että se on vaan tullu väärästä luukusta sisään ku täällä ei tuo postipoika aina oikein osaa jakaa postiaan. Mut se oli ihan miulle! Pikkujoululahjalehti äitiltä! <3


Samana päivänä posti toi myös kaksi ässä-arpaa. Oon ollu kuluneen vuoden Keskisuomalaisen panelisti, ja suunnilleen viikottain tulee kyselyjä joihin sitten voi vastata jos tahtoo. Oon vastannu, ja oon saanu pisteitä, ja kun olin saanu tarpeeks pisteitä niin sain valita mitä tahon palkkioks. Oli 10€:n lahjakortteja Keskoon ja S-kauppoihin, leffalippu ja jotain muuta pientä kivaa. Mie otin arvat, koska semmosia harvemmin tulee ostettua, ja ainahan niissä on jännäämistä.
No, poika sai valita toisen, ja mie otin sitten toisen. Pojalla ei ollu mitään, mut mie voitin 5€! Jeee! :>
Perjantaina käytiin meiän luokan Hannen kanssa kaupungilla. Pentikistä löyty jotain, mutta se on jo paketissa tuolla oottamassa kun lähen reissuun :>
Käytiin myös toooosi monessa muussa kaupassa ja sitten Vaajakoskella yhellä kirpparilla.
Löysin tuommoset ihanat kirjat, 2€/kpl. Niissä on tosi paljon käytännöllisiä ja kivoja ohjeita. Jotenki mukavia. Ja ku nuo on tuommoset 70-luvun niin niissä on just sitä oikeeta henkeä mistä tykkään.
Ois ollu vielä kolmaski, jotain helppoja vaatteita, mut en oikein tykänny niistä malleista niin en ottanu sitä. Löysin kans emalisen mukin ja hiusvärin. Joulun jälkeen varmaan näätte minkävärisen :>

Tuolta virkkauskirjasta on jo aika monta työtä koukulla. Tai no niin, yks valmistu jo.
Tuommosta kaitaliinan alkua kuitenki pukkaa. Aattelin tuota sille pöydälle minkä uudistin, kattoo nyt miten paljon noita ruutuja jaksaa virkata. Eilen istuin mm. tuon kanssa jotain kuus tuntia, ja kyllä ranteessa tuntuu.
En oo oikeestaan virkannu koskaan aikasemmin mitään. Jotain kyhäelmiä pienenä, mutta en siis mitään valmista työtä oo saanu aikaan. Siks oonki aika ylpee näistä.


Tuosta tulee amppeli. En tiijä pääseekö se käyttöön asti mut toivotaan parasta. Nuo näytti niin söpöiltä. Tosin, eihän miulla nyt sitä lankaa ole mitä ohjeessa sanotaan, mutta kyllä tuosta nyt jotain tulee silti.


Tuommosen pienen liinan sain ihan valmiiks asti. Siis pääteltyä ja pingotettua ja kaiken tein saman tien. Ei jääny roikkumaan. Miks en käytä tuota metodia aina, on paljon helpompi tehä kerralla loppuun kun sitten ei takaraivossa koko aikaa muistuta että miten monta miljoonaa lankaa ois pääteltävänä.

No, päättelypeikko vieraili meillä vähän pidempään ja pingotti samalla tuon miun kolmanne Fifin, joka on ollu pingotusta vaille valmiina jo kunnioitettavan kuukauden.
Hävettää oikein.
Tää tulee miun kaverin isoäidille. Hän oli nähny Heinillä kesällä miun tekemän mustan Fifin ja pyys jos mie tekisin hällekin oman. Teinhän mie, eikä tekemisessä menny ku kolme päivää.


Mutta, nyt se on iloisesti paketissa ja lähtee tänään postiin. Ja samaan pakettiin meni tuo ylempi pikkuliina. Se sai samantien oman kodin.

Katotaan mitä ens kerralla.